Sivut

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Keikalla Eestissä

Naistenpäivä ja "tantsuparadiis" 6v syntymäpäivä: Tallinnan keikka oli meille iso positiivinen yllätys. Tiesimme jo aiemmilta onnistuneilta Tarton valloitureissuilta, että hyvää kohtelua on luvassa varmasti Tallinnassakin, mutta jollain tapaa he onnistuivat ylittämään odotukset. Isoimpia syitä oli varmasta Club Hollywoodin upeasti järjestämät bileet, joihin oli panostettu. Toinen hieno asia esiintyvälle artistille on aina hyvä vastaanotto ja kohtelu. Kyydit oli hoidettu, tarjoilu toimi kaikin puolin ja aikataulussa pysyttiin jämäkästi.

Paikka oli loppuunmyyty (1500 ihmistä) ja tunnelma oli nyös sen mukainen - naistenpäivän kunniaksi naisvaltainen yleisö mikä tietysti sopi meille enemmän kuin hyvin. Suomalaiseen yleisöön verrattuna virolaiset olivat hieman varautuneempia alkuun, mutta kun jää oli rikottu, tunsimme olevamme kotona niin lavalla kuin sen ulkopuolella.





Show jälkeen halusimme jäädä nauttimaan vielä hyvästä musiikista ja juhlatuulella olevista ihmisistä. Tanssimme, keskustelimme naisväen kanssa illan kulusta ja showsta, otimme yhteiskuvia halukkaiden kanssa ja nautimme hyvin järjestetyistä bileistä muutaman rentouttavan drinkin kera. Onnistunut ilta!


- Matias ja Ville


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti