Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Villen Kirjaprojekti

Koko ajatus oman kirjan kirjoittamiseen sai alkunsa sähköpostista, jonka sain viime elokuussa. Viestin lähettäjänä oli kustannusosakeyhtiö Auditorium, jonka kirjat painottuvat tietokirjallisuuteen. Näin kuntoilubuumin kuumimpana aikana heillä oli tarvetta kuntoilu ja painonpudotustyyppiselle kirjalle ja yhteydenotto osui minuun, koska tiesivät minut entuudestaan sekä Pt:nä, että Hunksina.
Yhteydenotossa kysyttiin kiinnostustani kyseiseen projektiin ja heittämään aiheita kirjan sisältöä varten. Vastasin mielenkiintoni heränneen ja annoin samalla muutaman ehdotuksen kirjaan mielestäni sopivista teemoista.

Tästä viikon päästä olimmekin jo tapaamisessa. Mieli täynnä intoa, mutta tuleva vahvan usvan peitossa. Kuulostihan kokonaisen kirjan kirjoittaminen jäävuoren kokoiselta haasteelta minulle, joka en todella voi itseäni lukutoukaksi tai istumatyöläiseksi kutsua. Käydessämme keskustelua mahdollisen kirjan kirjoittamisesta muistan hyvin kuinka kustantamo loi minuun uskoa sanomalla: olet ammattilainen ja sinulla kaikki tämä tietotaito kirjaa varten, nyt vain purat sen kaiken paperille. Siinä oli varmasti ratkaisevat sanat, jotka riittivät luomaan lopullisen uskon itseeni ja kirjoittamaan nimeni sopimuspaperiin. Toinen ratkaiseva tekijä oli saada toimittaja kaverini mukaan projektiin auttamaan kirjoittamisessa ja toimivan sisällysluettelon luomisessa. Tiukka aikataulu oli se mikä eniten huoletti. Minulla olisi puoli vuotta aikaa saada kirja valmiiksi, jotta se heidän toiveiden mukaan ehtisi kevätmarkkinoille. Seikkailumielisenä kaverina päätin kuitenkin astua pitkän harppauksen pois mukavuusalueeltani ja aloimme töihin.
Aloin kirjoittamaan asioita ja aiheita ylös sekä lainasin kirjastosta alan kirjallisuutta tutustuen jo kirjoitettuun aineistoon. Hiljalleen pääsimme alkuun ja kirjan aihealue tarkentui päivä päivältä. Mahdollisia kirjoitusaikoja olivat pääosin aikaiset aamut ja myöhäiset illat sillä päivät menivät pitkälti valmennettavien asiakkaiden kanssa. Välillä tapasimme toimittajan kanssa päivittämään kirjan kulkua ja keskustelemaan uusista aiheista.


Viikot kuluivat ja vauhti sen kun kiihtyi. Ja oli kiihdyttäväkin, sillä deadline lähestyi vääjäämättä. Sydäntalven pimeimmät hetket menivätkin kirjaa kirjoittaen teekuppi seurana. Viimeinen viikko painettiinkin yötä päivää kirjan ohjausten kanssa, jotta ehdittiin ajoissa maaliin. Tekstien luovutuksen jälkeen olin väsynyt, mutta onnellinen sekä kieltämättä vieläkin hieman epäuskoinen, että minä todella kirjoitin juuri kirjan.

Nyt kirja on painossa ja se ilmestyy Suomalaisiin kirjakauppoihin huhtikuun puolen välin tienoilla. Kirjan nimeksi tulee - Oikein hyvään kuntoon. Kohderyhmä on pääosin tavalliset kuntoilijat ja kirjan terävin kärki on opettaa lukija rakentamaan oma monipuolinen ja tavoitteisiin sopiva harjoitusohjelma vaihe vaiheelta.
Kirjaa saa myös tilattua osoitteesta www.auditoriumkirjat.fi. Näiden lisäksi kirjaa saa tilattua myös suoraan minulta www.villeerola.com ja sitä kautta sähköpostilla yhteydenotot.
Viime viikolla oli elämäni ensimmäinen kirjan ennakko promotilaisuus ja ihmiset tuntuivat olevan ilahduttavan kiinnostuneita parempaan kuntoon pääsemisestä ja keinoista tavoitteiden saavuttamiseen. Huhtikuun aikana olen menossa myös eri radiokanaville kertomaan kirjani ilmestymisestä.



T:Ville


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti