Sivut

torstai 2. huhtikuuta 2015

Esittelyssä; Kimmo

Moi,
Olen Kimmo, 28-vuotias nuorimies Akaan Toijalasta. Hunkseihin liityin 2012 keväällä.
Esiintymisessä viehättää jännitys tehdä asioita elävän yleisön edessä sekä se fiilis kun yleisö villiintyy ja me saamme sen aikaan. Keikkamatkat ovat todella hauskoja, mutta myös raskaita ja uuvuttavia. Pitkät ajomatkat ja myöhäiset esiintymisajat (bileitä unohtamatta) käyvät välillä raskaaksi, mutta onneksi meillä on hyvä työporukka ja hyvä henki ryhmässä, kaveria autetaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ystävyys onkin toinen suuri syy miksi tätä haluaa tehdä kivojen kokemusten ja keikkojen lisäksi. Veikkaisin että meikäläisellä on parhaat työkaverit mitä maa päällään kantaa.
Hyvästä kunnosta huolehtiminen on siis tärkeää sekä esteettisesti että jaksamisen kannalta. Itse harrastan kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä ja opetan myös näitä asioita omille personal training-asiakkailleni. Terveys, rakkaat ystävät ja perhe niistä koostuu tämän miehen onni, näihin asioihin myös kaikilla on varaa. Siksi mottoni onkin "onnellisuus on ilmaista"

5 faktaa minusta:
Olen tosi kova Tappara-fani
Olen skeitannut ja lumilautaillut melkein 10-vuotta
Inhosin nuorena esiintymistä ja esitelmien pitoa
Omistan omat dj-laitteet ja soittelen niillä kotona (ehkä joskus yleisönkin edessä)
Olen Akaasta kotoisin, eli pikku-kaupungin kasvatti


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti