Sivut

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Esittelyssä; Petteri

Olen 1983 vuosimallia oleva, meditaatiota päivittäin harjoittava, paljon hymyilevä persoona, joka liittyi Hunkseihin alkusyksystä 2013. 
Rakastan esiintymistä, ja vielä kun sen voi yhdistää tanssiin sekä terveellisiin elämäntapoihin, niin liittyminen Hunkseihin tuntui erittäin luonnolliselta. Koen eläväni yhtä unelmaani joka kerta kun nousen lavalle ja siitä olen kiitollinen. Uskon että yleisö myös näkee sen kuinka paljon arvostan ja nautin esiintyä.

-Jos joku väittää nähneensä minut yli tunnin hymyilemättä niin hän on sekoittanut minut johonkin toiseen henkilöön ;)

5 faktaa minusta:
En ole ikinä juonut kupillistakaan kahvia tai maistanut edes tupakkaa
Minulla on aina tiistaisin viisi tuntia tanssitreenejä putkeen
Olen treenannut kamppailulajeja vuodesta 1990 alkaen
En katso/omista televisiota
Ensimmäinen oma koirani jonka hankin 18 vuotiaana oli pitkäkarvainen mäyräkoira, jonka nimi oli Moses

Motto:
”Tee valintoja jotka saavat sinut olemaan ylpeä itsestäsi joka yö kun menet nukkumaan ja ajattele niin positiivisesti että heräät joka aamu hymy kasvoilla”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti