Sivut

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Sami Back In Business

Hola Hola kaikki Hunks-fanit!

Kun vuonna 2001 kävin Hunksien työhaastattelussa Helsingin Messukeskuksessa, tiesin jo haastattelun aikana tämän olevan mun juttu, jos pojat antavat minulle mahdollisuuden. Pian sain puhelinsoiton jossa kutsuttiin treeneihin mukaan, se jos mikä lämmitti nuoren 23-vuotiaan keskisuomalaisen maaseudun pojan mieltä. 

Tuli muutto Helsinkiin ja pikkuhiljaa shown koreografioiden oppimisen jälkeen kutsuivat ensimmäiset keikat. Olin koko elämäni harrastanut joukkuelajeja, mm. jääkiekkoa ja jalkapalloa, Hunksien mukana sain taas kokea sitä mahtavaa ryhmähenkeä kun tehdään samaa juttua josta kaikki diggaa, sain kundeista hyviä ystäviä ja elämääni hienoja esiintymiskokemuksia joita muistella kiikkustuolissa. 
Tulipa ryhmän kautta mahdollisuus mennä Salkkareitten koekuvauksiin, josta sain vuonna 2003 vakituisen näyttelijän roolin seuraavaksi 10 vuodeksi! 
Vuonna 2009 alkoi mielessä nousta yhä suuremmaksi halu toteuttaa pitkäaikainen unelmani, keikkailu laulajana. Lopetin Hunkseissa (en tietenkään kokonaan) nähdäkseni mitä esiintymismaailma voisi antaa laulajana minulle. 
Nyt vuonna 2015, yli 200 laulukeikkaa takana, olen saanut vakiinnutettua itseni musiikkimaailmaan cover-biisi keikoillani akustisesti sekä bändin kera. 

Mikä olisikaan tässä vaiheessa mukavampaa, 6 vuoden tauon jälkeen, kuin tehdä paluu Hunksien riveihin!! Sen olen jo mielessäni päättänyt, että vaatteiden vähentäminen on taakse jäänyttä elämää showssa minun osaltani. Mutta tämän päivän Hunks show on jotain niin isoa, se on elämys ilta, jossa välillä tarvitaan juontajaa/isäntää houstamaan niin illan kulkua kuin meneillään olevaa showta. Tämä on edelleen intohimoni, esiintyminen, ihmisten tapaaminen, reissaaminen ja juontaminen. Ja mikä sen mukavampaa, kun saa tehdä taas keikkaa Juccin, Samulin, ja Maunon, vanhojen sotaratsujen kanssa, sekä kera nuorien uroiden, joiden intoa, fiilistä ja meininkiä on hieno seurata sivusta näin jo vähän varttuneemman miehen ja esiintyjän silmin!! On hienoa olla BACK IN BUSINESS !! Keikoilla nähdään ja heitetään yläfemmat !!
T: Sami Sarjula

2 kommenttia: